|
06.10.2011
Klubi-04 vastaan ensi viikolla
BK piti loppuun asti pintansa
Lastenkirjassa “Pidä pintasi, Lotta!” päähenkilö Lotta kutoo maton, esiintyy valeasuisena ja huomaa, että hänen kotitalossaan asuu kaveri nimeltä Tjoffa. Siinä sitä on sulattelemista. Ei liene kovin kaukaa haettua, että BK-46 on hakenut inspiraatiota tästä teoksesta, kun se on pitänyt pintansa jalkapallon Kakkosessa. BK kutoi lauantaina tappiottoman kautensa umpeen, kun se haki vieraspisteen TPV:n kotitalosta lukemin 1-1 (1-0).
BK ei hävinnyt yhtäkään kauden 26 ottelusta, voittaen niistä 17 ja pelaten yhdeksän tasuria. - Tuskin tällaista enää pääsee kokemaan. Aika ainutlaatuiselta tuntuu, hykerteli valmentaja Timo Tuomi. Niin nappiin on mennyt, että Tuomi rustasi jo ennen kauden päätöstä nimensä 2-vuotiseen jatkopaperiin. - Siitä on jo aiemmin puhuttu ja oli helppo päätös. Täällä on hyvät edellytykset jatkaa enkä edes miettinyt muita vaihtoehtoja, Tuomi kommentoi.
Johtui se sitten valeasuista tai ei, niin karjaalaisia ei meinannut Tampereella B-lohkon voittajiksi tunnistaa. TPV kun pisti hulinaksi ja olisi ilman BK-molari Jonathan Jäntin torjuntoja vienyt voiton. Nyt kävi niin, että Juuso Ollikaisen osuma jäi isäntien ainoaksi ja Niklas Roiha tasoitti 86 minuutilla. - Vaikea peli. Oltiin jäljessä ja näki sen, että ei ollut ajatus ihan mukana. Meillä ei oikeastaan ollut muita tilanteita kuin tuo mistä maali tehtiin. TPV:llä oli paljon paikkoja, mutta Jontte pelasti meille pisteen, Tuomi kertoi.
Ottelussa jaettiin yksitoista varoitusta, joka oli hurja määrä sinänsä merkityksettömässä pelissä. - Ei se mikään erityisen kuuma peli ollut, joten vaikea sanoa mistä tuo johtui. Mutta kyllähän TPV pelaa fyysisesti ja se oli vähän samanlaista jo Karjaan kohtaamisessa, Tuomi tuumi. Pelissä nähtiin kaksi ulosajoa ja BK:n kannalta kerrassaan karmea juttu oli se, että Marko Heino sai toisen keltakorttinsa 60 minuutilla, kun hän kaatoi läpi yrittäneen Ollikaisen. Alakerran kiistaton johtohahmo on näin pelikiellossa nousukarsintojen ensimmäisessä osassa Klubi-04:sta vastaan.
-Ollikainen vähän siinä filmasi, mutta ei siinä sinänsä mitään mussuttamista ollut. Onneksi ei sentään suoraa punaista tullut, siihenkin oli aineksia. Kyllähän se kävi mielessä, että olisi Maken vaihtanut pois, kun oli keltainen alla. Mutta toisaalta, emme halunneet ottelua hävitä ja yleensä sitä luottaa siihen, että kokeneet pelaajat pystyvät tuollaisen tilanteen klaaraamaan. Make oli kyllä aivan maassa pelin jälkeen, Tuomi totesi.
Roiha ja Joonas Vikholm ovat vahvimmin ehdolla korvaamaan Heinon. - Olemme ennenkin pelanneet ilman Makea eikä tämä yhteen mieheen kaadu. Hänen puuttumisensa olisi paljon kovempi isku, jos meillä ei olisi alla tällaista kautta, Tuomi jatkoi.
Maaliahneita maajoukkuepoikia
Nousukarsintojen ensimmäisessä vaiheessa vastaan asettuu siis A-lohkon voittaja Klubi-04. Se mäiski 26 pelissä 96 häkkiä ja niistä peräti 33 merkattiin Kakkosen maaliennätystä sivunneen Joel Pohjanpalon piikkiin. - Klubi on taitava ja nopea joukkue, jolta kyllä luonnistuu pallon liikuttaminen. Tekevät paljon maaleja ja omaavat Kakkosen parhaan maalintekijän, siinä on meille haastetta. Kotikentällä (Sonera stadion) he ovat erityisen kovia, Tuomi sanoi. Klubin hyökkäyspään tehotrion muodostavat Pohjanpalon lisäksi Robin Lod ja Nikolai Alho, jotka kaikki ovat alle 19-vuotiaiden maajoukkueen vakiokalustoa. Kyseessä on sen tyylisiä väkkäröitä, joita BK ei ole tällä kaudella omassa lohkossaan vielä kohdannut. BK lähestynee pelejä entistä enemmän puolustuksen kautta.
- Olemme pelanneet parhaat pelimme Ilvestä ja Pallo-Iiroja vastaan, kun saimme pakan tiiviisti kasaan, annoimme heidän pyörittää peliä ja iskimme vastahyökkäyksillä toiseen päähän. Joten luulen, että tämä asetelma sopii meille Klubiakin vastaan hyvin. 1 vastaan 1-tilanteissa voimme olla heikoilla, mutta joukkueena se homma on hoidettava eikä meillä kenelläkään ole vaikeuksia joukkuepuolustukseen sopeutua, Tuomi kiteytti.
Klubi-04:lla on viisi pelaajaa nuorten maajoukkueen mukana Sveitsissä 8.-12.10, joten alunperin tulevaksi viikonlopuksi kaavailtu ensimmäinen osa on jouduttu siirtämään. BK:n piti suunnitelmien mukaan aloittaa vieraspelillä, mutta saakin nyt ensin toimia isäntänä. Ensimmäinen osa pelataan 15. lokakuuta Karjaalla, toinen osa on Helsingissä joko 18. tai 19. päivä. Nousupeleissä noudatetaan eurocup-sääntöjä, vierasmaalisääntöineen ja kaikkine hienouksineen. Toisen parin muodostavat Seinäjoen SJK ja Tampereen Ilves. Näiden parien voittajat kohtaavat finaalissa, jonka voittaja nousee ensi kaudeksi Ykköseen.Toni Suominen
© 2011 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
|