|
02.06.2011
BK pesi Ilveksen
Ilves (lynx lynx) on keskikokoinen kissaeläin, josta on vain vähän haittaa ihmiselle. BK-46 (Karis Karjaa) on keskikokoinen ihmisjoukkue, josta on vain paljon haittaa ilveksille. Täten voidaan päätellä, että BK ylsi yhteen kautta aikojen hienoimpaan voittoonsa jalkapallon Kakkosessa, kun se päihitti lauantaina Tampereella Ilveksen lukemin 0-2 (0-2). BK painaa kuuden kierroksen jälkeen yhä ilman tappioita ja on vain pisteen päässä B-lohkon piikkipaikasta.
Ilves kuuluu Kakkosen jätteihin ja kamppaili jo viime kaudella noususta Ykköseen. BK yrittää vasta vakiinnuttaa paikkaansa tällä sarjatasolla ja siinä suhteessa tällaiset voitot tekevät kunnolla höpöä. Joku tosin saattaisi kuuden kierroksen jälkeen laskea BK:n jo ihan vakavasti otettaviin B-lohkon voittajakandidaatteihin, sillä kovin vakuuttavalta ja yhä vain nousujohteiselta punavalkoisten pelaaminen näyttää. Ilveksen pesään BK ei mitenkään rinta rottingilla rynnännyt, vaan pyyteetön puolustaminen ja työnteko oli kupletin juoni.
-Kurinalaisen puolustuspelin kautta lähdettiin peliin ja kaikki pelaajat tekivät nöyrästi hommia. Ilves hallitsi palloa, mutta hyvin saimme pidettyä heidät kurissa. Viiden miehen keskikenttämme oli vaikeasti ohitettavissa eivätkä he saaneet linjan taaksekaan palloja juuri pelattua, kun vetäydyimme aika alas. Sitten iskimme vastahyökkäyksillä toiseen päähän ja ne toimivat taas hyvin, kertoi valmentaja Timo Tuomi.
Ne toimivat siitä huolimatta, että hyökkäyspelin eräänlaiset kiintopisteet Casper Källberg ja Nicholas Brain olivat sivussa. Brainin vasemmalla laidalla korvannut Matias Astrada ja Källbergin paikan piikissä perinyt Niklas Roiha tekivät kuitenkin oivaa jälkeä. 12 minuutilla Ilves-puolustaja rysähti vajaassa 20 metrissä Roihan selkään ja tuomitusta vapaapotkusta Lucas Mondino potkaisi pallon suorinta tietä verkon perukoille. Kaksi minuuttia myöhemmin BK katkaisi Ipa-hyökkäyksen omassa boksissa, pelasi pallon ripeästi kärkeen Roihalle ja kun veskari Janne Mäkelä ryntäili itsensä tilanteesta ulos, rullasi Roikkeli boltsin tyhjään kuppiin.
Roihavuori
Roiha on parissa viime ottelussa saanut hyvin paljon positiivisia asioita aikaan. - Niklaksella on todella hyvä pelisilmä ja hän on taitava kaveri. Siinä kun on paljon juoksuvoimaa ympärillä, niin hänen on kiva jakaa palloja eteenpäin ja hakeutua itsekin tilanteisiin. Pääpalloissa Niklas on varmasti joukkueen paras. Hänen peliolemuksensa on hyvin rauhallinen, ei tule hätä käteen missään tilanteessa, Tuomi kehui. Roiha on käyttökelpoinen mies myös topparin tontilla ja hän on yksi vaihtoehto korvaamaan Marko Heinon, jos hänen nivusvaivansa osoittautuvat pahemman laatuisiksi.
BK olisi voinut voittaa Ilveksen suuremmallakin marginaalilla, mutta Joni Alhon pilkkumissi ja pari hukkaan heitettyä läpiajoa jäädyttivät numeroiksi 0-2. BK:lla oli alla kolme tasapeliä, jotka se olisi kaikki pystynyt kääntämään voitoiksi paremmalla viimeistelyllä. Paniikkia ei kuitenkaan ehtinyt syntyä. - Kaikki ymmärsivät, että pelissä ei ole mitään ongelmia. Puolustuspelaaminen toimii ja saamme luotua tarpeeksi maalipaikkoja. Kun tällä tavalla pelaamme, niin voittoja tulee väkisinkin, Tuomi sanoi. Toni Suominen
© 2011 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
|