|
10.06.2010
BK ilotteli SoVo:n nurin
Poing poing poing
Kansantaiteilija Irwin Goodman huikkasi kerran saunanlauteilta erään “kylmänrauhallisen totuuden”, niin kuin hän itse asian muotoili: “Täällä on kaikenlaista vipeltäjää ja sählääjää ja sohlaajaa, mutta on erotettava kaksi asiaa. Luojat eli tekijät ja sitten ne, ketkä vaan häslää ja tekevät jotain muka-tärkeitä lauluja.” Ei se kuulkaa tuon kylmänrauhallisemmaksi mene. BK-46 ja Someron Voima osoittivat kuuluvansa tekijäjoukkoon, kun ne muovasivat jalkapallon Kakkosen pelissä kuumaverisen näytöksen. Muka-antoisan avausjakson jälkeen toisella puoliskolla nähtiin kahdeksan maalia, kaksi rankkaria, yksi punainen kortti ja vaikka mitä vipellystä. Pölyn laskeuduttua taululla komeilivat BK:n epätodelliset voittonumerot 6-2 (0-0).
Toisen puoliajan ilotulitus tuli vähintäänkin puskan takaa, sillä sen verran seesteistä oli peli vielä ensijaksolla ollut. - Onhan se vähän ihmeellistä, että noin päättyi. Ajattelin tauolla, että peli voisi päättyä 1-0 tai 2-1, jotain sinne päin. Mutta 1-0-maalimme jälkeen SoVo näytti vähän turhautuvan tilanteeseen ja he koittivat nostaa pakkaa ylös. Sinne jäi tilaa pelata ja hyökkääjämme pääsivät juoksemaan läpi, kuvaili kentän eliittiin kuulunut Jarno Kritz.
BK on tehnyt kauden kuudessa pelissä kymmenen maalia ja niistä peräti yhdeksän on kaulittu kahdessa viime kotipelissä MuSa:a ja SoVo:a vastaan. Karjaalaiset ovatkin ompelemassa itsestään varteenotettavaa kotijoukkuetta, kun taas vieraspeleihin kaivataan terävyyttä. - Tämä on meille tuttu kenttä ja iso kenttä, mikä tuntuu sopivan meidän pelille hyvin. Yleisö on hyvin mukana ja saamme siitä lisää fiilistä. Kotona pelaamme vapautuneesti, kun taas vieraissa olemme olleet vielä vähän ujoja. Ja olihan meillä nyt ihan eri asenne kuin viimeksi SalPa:a vastaan Salossa, Kritz tuumi.
Reteesti vaan
Tästä on aiemminkin jauhettu, mutta armottomalla asenteella ja kovalla tsempillä pelaaminen on elinehto BK:n pärjäämiselle. Nytkin avaintekijäksi nousi se, että BK kampesi somerolaisten iholle ja meni tilanteisiin väellä ja voimalla. SoVo:lla on Lasse Lindin, Benjamin Westön ja Panu Aution tapaisia väkkäriä pelureita, joiden peli-ilo puristettiin pois muutamalla ronskilla ajolla ja olemalla jatkuvasti grillissä kiinni. Tätä marssia johti keskikentän pohjalla pelannut Kritz, joka teki läsnäolonsa tunnetuksi jo alussa parilla rapealla liukkarilla. - Minun ja Hassanin (Bouktouf) tehtävä oli mennä iholle, voittaa kaksinkamppailuita ja pelata kovaa. Siinä onnistuttiin hyvin ja saimme sitä kautta peliin hyvää fiilistä, Kritz sanoi.
Fiilis ei vielä avausjaksolla ollut katossa, sillä kumpikin joukkue pyöri paikoillaan. SoVo aloitti viljelemällä näppärää syöttöpeliä ja paikanvaihtorulettia, mutta valahti melko nopeasti pitkän pallon potkimiseen ja huolimattomaan pelailuun. Se johtui BK:n hiillostuksesta, johon SoVo:n “tähtipelaajat” eivät ilmeisesti olleet valmiita. Kovemmissakin karkeloissa viihtyneet Autio ja Kristian Kunnas sohlasivat olan takaa ja Westö näytti välillä siltä kuin olisi mieluummin potkinut kiviä. BK:n ongelma avausjaksolla oli se, että pallonriistojen jälkeen keskikentän ja hyökkäyksen ajatukset eivät menneet yhteen. Kerran menivät, kun Kritz syötti Casper Källbergin puoliksi läpi, mutta tuolloin Ilkka Innola irtosi vastaan torjumaan.
Silirimpsis
Toinen puolisko oli sitten eri maata ja SoVo:n puolustus yhtä menetettyä maata. Jo minuutin jälkeen Källberg sujahti uneliaan Kunnaksen ohi ja hankki kulmapotkun, josta hän lopulta itse tuuppasi nyytin. Hetken päästä Bouktouf vapautti Lucas Mondinon läpi ja 2-0. Seuraavaksi oli SoVo-toppari Petteri Pitkäsen vuoro törttöillä, hänen menetettyä päätyrajalla pallon Jani Huttuselle. Taas kulmapotku ja taas maali, tällä kertaa Martin Pråhlin lapikkaasta.
Jan Lomski toi SoVo:lle lohtua, mutta paljonpas se auttoi, kun BK oli heti kahden minuutin päästä jälleen kolme maalia karussa. Källberg kyykytti vaihteeksi Kunnasta ja hänen keskityksensä jatkoi verkon perukoille takatolpalta Mondino. 75 minuutilla Kritz kaatoi boksissa Aution ja Lomski lämäsi rankkarista 4-2. BK:n pelissä oli MuSa-ottelun tapaan hivenen epävarmoja elkeitä johtoasemassa ja SoVo yritti painaa päälle.
Tässä vaiheessa SoVo heitti myös BK-kasvatti Rami Laitisen kehiin, mutta tämän “kotiinpaluu” ei olisi voinut paljon kurjemmin sujua. Ensin hän todisti aitiopaikalta, kun Ribeiro naputti suoraan veskari Cesar Cruzin avauspotkusta läpi ja nosti pallon verkkoon yli myöhään vastaan tulleen Innolan. Seuraavan läpisyötön Ribeirolle tarjosi sokeasti alaspäin pelannut Autio, mutta tällä kertaa Laitinen ehti puikkaamaan pallon pois Ribeiron jaloista. Se näytti melko puhtaalta katkolta, mutta ympäripyöreästi pitkin päivää tuominnut Toni Wistbacka osoitti rankkaripistettä ja suoraa punaista Laitiselle, joka ehti viihtyä kentällä ruhtinaalliset kuusi minuuttia. Ribeiro pisti pilkun sisään ja 6-2.
Ribeiro antoi myös kummatkin maaliin johtaneet kulmapotkut, joten perin tehokas ehtoo hänelle. Kahden maalin ilta teki eetvarttia Mondinon itseluottamukselle ja toisella laidalla Källberg antoi viitteitä siitä millaista hyötyä hänen nopeudestaan ja haastoistaan parhaimmillaan on. Kuudesta tehdystä huolimatta tekisi silti mieli väittää, että perusteellinen pohjatyö voitolle luotiin kovaotteisella puolustuspelillä, jolla savustettiin varsin kyvykäs SoVo-kalusto keittiöstä ulos.
BK pääsee teroittamaan vieraskynäänsä sunnuntaina, kun se kohtaa FC Jazz-j:n Porissa.
Toni Suominen
© 2010 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
|