13.05.2010

BK lipesi Lohjalla

Oppitunti jatkuu

Sähkötyksen Suomen ennätysmies Lars “Lasse” Mårtenson tokaisi aikoinaan nonchalantisti, että kaikki paitsi purjehdus on turhaa. Se ei enää pidä paikkaansa, sillä nykyään pätee lausahdus “kaikki paitsi maalin jälkeinen vaihto on turhaa”. BK-46 ei sitä tajunnut, kun se kävi lauantaina ottamassa kuokkaansa jalkapallon Kakkosen ottelussa Lohjalla. Tasoitusmaalin jälkeinen vaihto meni pipariksi ja LoPa kuittasi 3-1 (1-0)-voiton.

LoPa johti avausjakson jälkeen Daut Kuqin maalilla, mutta BK säntäsi toiselle jaksolle kuin kilipukki kello kaulassa. Vain pari minuuttia oli jolkoteltu, kun Joakim Pihlströmin keskitys oli jo mennä puolustaja Ojembe Olatugan kintuista häkkiin, mutta tolppa sattui tielle. BK kaiversi ansaitun tasoituksen ja kauden ensimmäisen maalinsa tunnin kieppeillä. Kaivattua pallollista rohkeutta väläyttänyt Ilkka Jäntti alusti Hassan Bouktoufille menoväylän ja tämän kaukaa lähtenyt kuti kimmahti LoPa-toppari Matias Majapurosta ohi toiseen nurkkaan kellahtaneen veskari Mikko Kuiron.

BK:lla oli henki päällä ja se painoi tukka putkella lisäosinkojen perässä. Siinä ei periaatteessa ollut mitään vikaa, mutta ehkä sitä hybristä olisi pitänyt hiukan rauhoittaa, sillä tohkeissaan olleet karjaalaiset sortuivat virheisiin. Kuqi ja Andreas Blamo rokottivat kahdesti kuuden minuutin sisään ja BK:n niskat naksuivat.

- Harmittaa tosi paljon. Teimme todella paljon töitä maalin eteen ja sitten annamme vastustajalle maaleja omista virheistä. Täytyy oppia pitämään pää kylmänä, totesi pettynyt maalintekijä Bouktouf.

 

Pelisilmän puutetta

Luonteeltaan melko tasaisessa ja paljon kamppailupalloja sisältäneessä pelissä BK kaatui kahteen seikkaan, jotka enemmän ja vähemmän erottavat sen tällä hetkellä LoPa:n kaltaisista joukkueista. BK teki puolustuspäässä sellaisia virheitä mitä LoPa ei tehnyt ja toisaalta lohjalaisilla on hyökkäyspäässä sen sortin pelaajia, jotka pystyvät viemään hyökkäykset loppuun asti. BK:lta loppuivat joidenkin hyvien viritelmien jälkeen taidot kesken.

BK:n pallollinen pelaaminen on niin rajoitettua, että menestyäkseen sen tulee pystyä kovan työnteon kautta pallonriistoihin ja suunnanmuutoksiin. Kun BK:lla oli LoPa:a vastaan mahdollisuus tämän toteuttamiseen, niin pelisilmä vaikutti olevan vinossa. Suunnanmuutoksissa olisi ollut muutaman kerran tilaisuus pelata palloa pystyyn vauhtia kelanneiden Jani Huttusen tai Casper Källbergin kaistalle, mutta pallon kanssa joko aikailtiin tai tehtiin vääriä valintoja. Tämän jälkeen annettiin heikolla tatsilla keskityksiä tai pelattiin palloa sellaiseen paikkaan, johon LoPa-puolustus pääsi puremaan kiinni.

Iskun paikka BK:lla on myös erikoistilanteissa ja Pasi Solehmaisen laadukkaita kulmapotkuja voisi hiljalleen käyttää hyödyksi. Näin olisi voinut tehdä jo kahdeksannella minuutilla, mutta Huttusen yli mennyt pusku melko korkealuokkaisesta paikasta ei laatumerkintää ansainnut.

 

Virheliikkeitä

LoPa:lta muun muassa Kuqi, Blamo, Nicholas Brain ja Joni Alho saivat pallollisella taidollaan ja liikkeellään alustettua tilanteita. Etenkin Blamo oli vallan viheliäinen pideltävä, liberialaisen huijatessa ja puijatessa BK-pakkeja mielensä mukaan. Siltikin BK:lla oli vahvasti sormensa pelissä LoPa:n maaleissa. 1-0-osumassa toppari Jarno Kritzin ajoitus oli pielessä ja ohipuskun jälkeen Kuqi irtautui pahantekoon. Veskari Peter Huuhka torjui ensimmäisen vedon, mutta ei enää toista.

Kritzille tuli samanlainen arviointivirhe myös 3-1-maalissa ja Martin Pråhl ja Pihlström toimivat sen jälkeen Blamon pujottelukeppeinä, ennen kuin tämä nosti pallon häkkiin. 2-1-kaappi oli sinänsä hienosti tehty, Alhon pistäessä laidassa Mathias Holmqvistin vipuun, Blamon ohjatessa keskityksen kantapäällään takatolpalle ja Kuqin viimeistellessä. Mutta tämä kaikki olisi ollut vältettävissä. BK:lla oli hetkeä aiemmin homma hoidossa omassa päässä, mutta Pihlströmin jäädessä leipomaan palloa pääsi LoPa riistoon ja ansaitsi itselleen rajaheiton, josta Alho pääsi temppujaan tekemään. Puolustuksessa rehkittiin muuten ihan antaumuksella, mutta moiset virheet näkyvät armotta taululla. Ojatugan ja Majapuron johdolla LoPa:n alakerta piti huolen siitä, että samankaltaiset tilanteet eivät toisessa päässä eskaloituneet.

Eli BK:lla on tekemistä siellä sun täällä, mutta se oli odotettavissa. Tästä pitäisi hyvällä hengellä tsempata eteenpäin ja uskoa ja tehdä töitä sen eteen, että uusiin ympyröihin totutteleva joukkue löytää yhteisen sävelen. - Kuntopuoli meillä kyllä riittää, mutta yhteispelin kanssa on vielä hakemista. Pitää puolustaa joukkueena ja ehkä vähän enemmän satsata hyökkäyspeliin, koska mielestäni teemme siellä Janin kanssa ihan hyvää työtä, Bouktouf arveli. Tuloksia: MuSa - Sinimustat 2-0, Ilves - Pallohonka 1-0, KaaPo - Pallo-Iirot 1-2, Grani - SoVo 1-4, ÅIFK - SalPa 0-1. Sarjanousija Someron Voima on avannut vahvasti ja voi olla yllättävänkin kova luu. Kun Pallohongan ja Åbo IFK:n suurin hurvittelu emoseuran pelaajien kanssa laantuu, niin sarjan voimasuhteet alkavat muutenkin paljastua. BK kohtaa huomenna perjantaina Åbo IFK:n vieraissa. Se on paha paikka, mutta ainakaan ei tarvitse huolehtia EIF:n verkkoon hattutempun tehneestä Roope Riskistä, joka lähti lainalle Viikinkeihin.

Toni Suominen

© 2010 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA

 
Sponsors

Aktia

N3M POWER

Fiskars

Colorteam

Celsa steelservice

Etelä-Uusimaa

Fotosto


Reklam / Mainos

webbdesign ADD