06.05.2010

BK:lle tappio sarja-avauksessa

Vauvanaskeleita

Taolaisen ajattelun merkittävimpiin edustajiin kuuluva Lao Tzu lausahti, että “pisinkin matka alkaa pienellä askeleella”. Hän oli toisaalta sama kaveri, jonka kerrotaan eläneen 160-vuotiaaksi ja ratsastaneen sitten vesipuhvelilla länteen, joten helppohan siinä on puhua. BK-46 pyrkii pitkään elämään jalkapallon Kakkosessa ja sarjanousijan kohdalla se tarkoittaa sitä, että edetään pienillä askelilla. Sellaisia otettiin kauden avausottelussa sunnuntaina, vaikka BK hävisikin Karjaan tekonurmella Grankulla IFK:lle 0-2 (0-1).

Jostain on aloitettava eikä tämä ollut huono aloitus. BK oli toisella puoliajalla jopa selvästi niskan päällä ja sen rynnistys olisi hyvinkin voinut johtaa tasoitusmaaliin. Keplottelu kuitenkin loppui vartti ennen loppua, kun Lucas Mondino tallasi Jonas Britschgin kintuille ja lensi suoralla punaisella pellolle. Se oli ankara tuomio, mutta hieman turhan päiten Mondino napit ojossa tilanteeseen meni. Britschgi kirmasi kiemurtelun ja vaikeroinnin jälkeen hetken päästä täyttä häkää kentällä ja sekös suututti karjaalaisyleisöä. Pitihän se arvata, että juuri Britschgi pukkasi parin minuutin päästä 0-2-maalin.

 

Kantapään kautta

BK:n pelaaminen oli suurimmaksi osaksi alhaalta ylös (tai sinne päin) ammuttuja pitkiä laakeja, joista Jani Huttunen ja hänen alapuolellaan pelannut Hassan Bouktouf koittivat jakaa palloa eteenpäin. Ja se saa nyt olla sitä peliä, vaikka kuinka haluaisi peräänkuuluttaa jotain vaahtokylpyjalkapalloa. BK:lla ei ole hirveästi aineksia pelata tämän ihmeellisemmin, ainakaan vielä. Pallollinen näppäryys ja yksilötaito on rajoitettua eikä joukkue ole repaleisen talvikauden jäljiltä niin yhteen hitsautunut, että se voisi saumattomalla yhteispelillä liikutella itseään ylöspäin.

Ei, homman on näin alkukaudesta oltava melko yksinkertaista. Palloa riskittömästi ylös, prässiä, häirintää, riistoja, pistopalloja laitoihin ja kärkeen, pakka tiiviiksi ja armotonta tsemppaamista. Tässä vaiheessa ei ole varaa sellaisiin manöövereihin, mitkä johtivat Granin 0-2-maaliin. Maalivahti Peter Huuhka vieritti pallon lyhyenä toppari Martin Pråhlille ja ennen kuin tämä oli kunnolla saanut käännettyä rintamasuunnan kentälle päin, niin Granin hyökkääjät änkivät jo iholle. Kun laitapakit olivat (ilmeisesti suunnitelman mukaan) levittäneet syvälle ylös ja keskikentältä ei tarjottu syöttöpaikkaa, niin Pråhlin roiskaisu päätyi vieraille. Grani pelasi parilla syötöllä pallon Britschgin päähän ja 0-2. Pallon kierrättämiselle maata pitkin on omat paikkansa, mutta useimmiten BK:n olisi syytä vain heittää isolla veivillä palloa ylös. BK sai heti tokkiinsa kantapään kautta oppia, että tila ja aika on Kakkosessa kortilla.

Daniel Langhoffin tekaiseman 0-1-maalin syntytavan pystyi puolestaan arvaamaan, jos oli yhtään seurannut miten BK puolusti Granin erikoistilanteita. Ennen maalia oli Granin pelaaja ainakin kahdessa tilanteessa hiipparoinut takatolpalle ilman vartijaa, mutta pallosta oli vedetty hutia. 42 minuutilla BK:n torkkuminen kostautui, kun Langhoff venytti Marko Ruuhijärven vapaapotkun takaportista kyökkiin. BK:n puolustaminen oli muutoin ihan mallikasta, mutta erikoistilanteita sen tulee käydä läpi.

 

Kautta linjan

Keskikentällä Ilkka Jäntti ja Pasi Solehmainen tekivät pyyteetöntä duunia, mutta ei heistäkään Grani-pelissä ollut pallon kanssa peliä edistämään. Jäntti onkin enemmän puhdas terrieri, mutta Solehmaiselta voisi odottaa isompaa roolia pallollisena. Nyt hän jäi hieman pelin ulkopuolelle ja oli tilanteista myöhässä. Laituri Casper Källbergikin pystyy parempaan, jos hän lisää ripauksen röyhkeyttä ja päättäväisyyttä peliinsä. Källbergillä oli toisen jakson alussa BK:n paras tasoituspaikka, mutta Grani-veskari Aki Holma liukui kuin ihmeen kaupalla kurotuksen tielle. Jatkovedonkin Holma torjui ja kotvan kuluttua Källberg liukui läheltä hiukan ohi. Viimeistelyä on parannettava, mutta ainakin Källberg hakeutui paikkoihin.

Olikin hivenen kummallista nähdä nuorukaisen lipuvan vaihtoon jo 54 minuutilla, juuri kun tuntui siltä, että hän sen maalin tässä tekee jos kuka. Tilalle tullut Mondino pelasi tosin punakorttiinsa asti hyvin, mutta kenties hänen tieltään olisi voinut lakaista jonkun muun.

Vaikka BK:n peli on näinkin keskeneräisessä vaiheessa, niin positiivista oli se, että se pystyi toisella jaksolla pistämään Granin ahtaalle. Tilanteisiin mentiin kovempaa, kakkospalloja saatiin enemmän haltuun ja pallollisena tehtiin nopeampia ratkaisuja. Mathias Holmqvist ja Joakim Pihlström löysivät oikealla laidalla toimivan linkin ja vasemmalla kantilla Jesse Pitkänen esitti tavanomaisen raatamisensa ohessa muutaman hyvän nousun. Huttunen ei tekopaikkoihin päässyt, mutta hän heitti kroppaansa kehiin kaksinkamppailuissa ja punnersi pääpalloista Granin kovaluista Mark Soutaria vastaan.

BK:n ykkösmies oli kuitenkin Jarno Kritz, joka siivosi alakertaa dominoivin elkein. Britschgi oli siinä käsittelyssä usein märän rätin veroinen. Kritz antoi heti Granin 0-1-maalin jälkeen myös nappiin menneen pitkän diagonaalisyötön, joka olisi voinut johtaa tasoitukseen. Jäntti otti pallon rinnalla haltuun boksissa ja keskitti luukulle, josta Bouktouf puski ohi.

Grani pelasi avausjaksolla ihan mukavasti, mutta ei kokonaisuudessaan jättänyt itsestään mitään erikoista kuvaa. Otteissa oli tosin sitäkin havaittavissa, että joukkue ei tullut hakemaan tyylipisteitä, vaan vieraspisteitä. Kärkimies Daniel Langhoff oli pirteä ilmestys, mutta joukkueen vahvuus tuntuu olevan puolustuksessa. Holma on mitat täyttävä veskari ja topparipari Soutar - Marko Heino edustaa korkeaa Kakkosen tasoa.

Toni Suominen

© 2010 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA

 
Sponsors

Aktia

N3M POWER

Fiskars

Colorteam

Celsa steelservice

Etelä-Uusimaa

Fotosto


Reklam / Mainos

webbdesign ADD