28.04.2010

BK ja MuSa hieroivat tasapelin

BK-46 ja Musan Salama toikkaroivat tasapelin lauantaina pelatussa jalkapallon harjoitusottelussa Karjaan tekonurmella. Tanakassa tuulen tuiverruksessa maalit menivät 1-1 (0-0). BK kohtaa treenimielessä vielä Atlantiksen tänään torstaina, ennen kuin tosipelit Kakkosessa käynnistyvät ensi viikon sunnuntaina.

BK oli lauantain pelissä improvisoitu ilmestys, sillä siltä puuttui porukkaa vähän joka kolosta. Maalivahtiosastolla on melkoista murheenkryyniä, sillä sekä Cesar Cruz että Jonathan Jäntti ovat polvioperaatioiden takia sivussa. Cruzin kohdalla kyse oli tosin pienemmästä toimenpiteestä, mutta hän on joka tapauksessa ulkona kahdesta ensimmäisestä sarjapelistä viime kaudelta periytyneen pelikiellon takia. MuSa-otteluun löydettiin hätävaraksi Porin Palloilijoiden riveissä viime kaudet vaikuttanut Peter Huuhka, jonka jatkosta käydään neuvottelua. Hän antoi itsestään päällisin puolin mukiinmenevän kuvan, vaikkei heikosti pelannut MuSa Huuhkaa toden teolla testannutkaan.

Alakerrasta puuttuivat myös Jarno Kritz ja Ilkka Jäntti, joten toppariparin muodostivat Martin Pråhl ja Mathias Holmqvist. Keskuspuolustus on elänyt läpi harjoituskauden ja täytyykin olla hivenen huolissaan siitä miten uuden maalivahdin ja puolustuksen välinen yhteistyö ehtii asettumaan uomiinsa sarjan alkuun mennessä. Se ei kuitenkaan ole akuutein aprikoinnin kohde, sillä rajulla tsempillä ja ankaralla asenteella BK on osoittanut pystyvänsä pitämään oman pään järjestyksessä.

Kärjessä on kinkkisempi tilanne, sillä kaivattua ykköspyssyä ei ole vieläkään kiinnitetty riveihin. MuSa:a vastaan ei näkynyt testissä olleita Marcelo Ribeiroa ja Jani Huttusta, vaan piikissä viiletti brassi Junior. Hän vastasikin BK:n maalista, mutta ei tule kuulumaan ryhmään tulevalla sarjakaudella. Ribeiron tilanne on auki, mutta Huttunen on joukkueenjohtaja Peter Laineen mukaan “97 prosentin todennäköisyydellä” BK:n mies tulevalla kaudella. Ykköskärjen ja maalintekijäksi hankitun pelurin olisi toivonut saavan parempaa tuntumaa joukkueen peliin harjoituskauden aikana, mutta pääasia lienee se, että tällainen kaveri on remmiin liitetty. Sinettiä vaille, tarkennettakoon.

 

Yhteen hiileen

Myös Lucas Mondino puuttui MuSa-ottelusta, joten jonkinlainen hiilikuituversio BK:sta tänä päivänä nähtiin. Se ei kuitenkaan estänyt sitä olemasta karvan verran parempi joukkue, vaikkei oikeastaan kumpikaan mitään häikäisevää esittänyt. Tämän ottelun perusteella MuSa:n voisi kuvitella varaavan makuupaikan B-lohkon jälkijunaan, mutta ei tuomita sitäkään turhan rankalla kädellä. Meniväthän vieraat sentään johtoon avausjakson lopussa. Teemu Pelttari hassutti laidassa Joakim Pihlströmin ja keskitti luukulle, josta Jarno Ruisniemi tökkäsi nyytin.

BK tasoitti heti toisen puoliskon alkuun. Pasi Solehmaisen kulmapotku kaartoi Hassan Bouktoufin päähän, tämä puski pallon maalin edustalle ja Junior venytti häkin. Ensipuoliskolla kohmeessa ollut Casper Källberg irtosi sitten kolmesti varteenotettaviin maalipaikkoihin, mutta ei tällä kertaa onnistunut. Lopussa Bouktouf sai vielä kulmapotkusta persikkamaisen puskupaikan, mutta nikkasi ohi.

Valmentaja Teppo Välimäki oli näkemäänsä tyytyväinen. - Runkopelaajienkin puuttuessa pystyimme pelaamaan tasapäin lohkovastustajaa vastaan, hän kommentoi. BK antoi taas osviittaa siitä, että se tulee olemaan parhaimmillaan, kun se saa häärättyä vastustajan pallonmenetyksiin tai kun sen peli avautuu pitkillä pystypalloilla. Nopeista hyökkäyksistä saadaan sähinää aikaiseksi ja myös erikoistilanteita, joissa BK oli MuSa:a vastaan vaarallinen. Organisoitu, hidas hyökkääminen ei puolestaan tahdo onnistua, sillä pallollisessa pelaamisessa on puutteita. Omasta päästä lähteminen ontuu pahemman kerran ja muun muassa MuSa:n maali sai alkunsa siitä, kun alhaalta vain sylkäistiin pallo summamutikassa jonnekin. Tähän asiaan saataneen parannusta, kunhan ollaan ykkösmiehityksellä liikkeellä, mutta menossa on silti oppimisprosessi.

-Avausjaksolla ei pelattu niin kuin sovittiin. Tauolla käytiin asioita läpi ja toisella jaksolla saatiin parannusta. Mutta opettelua tämä vielä on, kun koko ajan tulee uusia asioita, Välimäki kertoi.

Toni Suominen

© 2010 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA

 
Sponsors

Aktia

N3M POWER

Fiskars

Colorteam

Celsa steelservice

Etelä-Uusimaa

Fotosto


Reklam / Mainos

webbdesign ADD