14.10.2009

BK-46 nousi Kakkoseen

Ihmeiden aika

Aina niin komea ja houkutteleva Kapteeni Kirk tokaisi eräässä Star Trek-jaksossa, että “tilanne näyttää synkältä ja mahdollisuutemme ovat heikot. Kuulostaa hauskalta.” Näinköhän mahtoivat BK-46:n pelaajat ajatella keskikesällä, kun jalkapallon 3-divarikausi oli menossa täysin metsään. Syyskierroksella pidettiin nimittäin hauskaa koko rahan edestä ja yhdeksään perättäiseen voittoon kauden päättänyt BK suoritti loppuspurtin, joka ei ollut tältä planeetalta. Kun BK lauantaina voitti HPS:n 0-2 (0-2) ja EBK jäi Nummelassa 2-2-tasapeliin, nousivat karjaalaiset ensi kaudeksi Kakkoseen maalieron turvin. Ja kyllä vain, yhden ainokaisen, pikkuriikkisen maalin erolla.

 

Faroksen majakka

BK sekä uhmasi että toteutti todennäköisyyksien lakeja tällä kaudella ja etenkin pöyristyttävän syysvedon aikana. Se toteutti niitä sillä, että jo kesällä koettu paremmuus vastustajaan nähden alkoi lopulta näkyä myös voittosarakkeessa. Uhmaus tuli siitä, että eihän kukaan terveessä päässään ja sielunvoimissaan voinut ennen syyskierrosta kuvitella, että BK yltäisi lohkon ykköseksi. Kun enemmänkin päiviteltiin sitä, että pysyykö koko joukkue edes sarjassa! Niin se vain oli, että elokuun alussa putoamisviivan alle oli vähemmän matkaa kuin kärkisijalle. Ja nyt ollaan Kakkosessa.

-Olihan tämä ihmeellinen kausi. Vaikea tätä on ymmärtää, että ollaan noustu. Kyllä tätä jonkun aikaa pitää sulatella. Vaikka ei turhan pitkään, sillä työt ensi kautta varten on aloitettava ripeästi. Mutta vaikka tämä kausi oli sellaista vuoristorataa, niin kyllä tuo meidän ykköspaikkamme oli ansaittu. Olimme jokaisessa pelissä parempia kuin vastustaja, pois lukien vieraspeli Hikkeniä vastaan, summasi häkeltynyt joukkueenjohtaja Peter Laine.

Vuoristorata oli sitä, että ensimmäisestä viidestä pelistä irtosi 13 pistettä, seuraavat kahdeksan möngittiin ilman voittoja ja viimeiset yhdeksän peliä tuottivat pelkkiä voittoja. Kun vielä muistetaan, että BK:n kauteen kuului valmentajanvaihtoa, avainpelaajan hyllyttämistä, pelaajien sumplimista sisään ja ulos ja vielä viimeisen kierroksen draama, niin olihan tämä kuin paremmastakin saippuasarjasta. Sillä erotuksella, ettei menty sukulaisten kanssa naimisiin. - Kaikesta selvittiin. Se kertoo tämän joukkueen vahvuudesta, että pelillinen taso ei pahemmin missään vaiheessa heitellyt, vaikka tapahtui kaikenlaista. Ja kyllähän pallo meille syksyn aikana pomppikin. SAPA:a vastaan tehtiin voittomaali 93 minuutilla. Mutta tuuria tarvitaan ja se tuuri pitää myös ansaita, Laine kertasi.

BK on viimeksi pelannut Kakkosta vuonna 1967.

 

Rodoksen kolossi

Lauantain asetelmat oli pedattu BK:n 9-1-voitolla Kasiysistä, jolla EBK:lle oli jätetty vain maalin verran hajurakoa mahdollisten tasapisteiden sattuessa. Se vaati BK:lta kahden maalin voittoa Talin hallista ja EBK:n tasuria Nummelassa. BK hoiti oman osansa nopsaan alta pois, kun Timo Brotkin ja Hassan Bouktouf maalasivat kymmenen minuutin sisään. - Sen jälkeen pelasimme varmaa peliä emmekä hyökänneet yltiöpäisesti. Se on ollut kauden mittaan ongelmallista, että saadaan pidettyä pelaajat omilla paikoillaan ja siihen käytettiinkin nyt kaikki äänivarat, Laine totesi.

Samaan aikaan Nummelan ratapuistossa oli piukat paikat, kun EBK johti tauolla 1-2. - Reaaliajassa saimme Nummelan tapahtumista tietää. Pidimme tiedot kuitenkin pelaajilta salassa, vaikka se vähän vaikeaa olikin, Laine myönsi. BK ei enää toisella jaksolla maaleja tehnyt, mutta ei ollut tarviskaan. - Ei HPS:llä ollut minkäänlaisia paikkoja. Jos emme olisi Kasiysiä vastaan tehnyt yhdeksää maalia, niin olisimme tässä pelissä tehneet pari lisää, jos olisi tarvittu, Laine sanoi. Tunnelmaa pilasi ainoastaan maalivahti Cesar Cruzin ulosajo, jonka jälkeen loppuminuutit tolppien välissä seisoi 17-vuotias Jonathan Jäntti. - Maalin edessä oli hirveä kalabaliikki ja tuomarille mussuttamisen takia Cesar sai lähteä. Se oli tietysti harkitsematon teko häneltä. En ollut hermostunut Jäntin puolesta, sillä hän on luotettava veskari eikä meillä ollut pelissä mitään hätää, Laine selvitti.

BK:n voitto meinasi jo mennä hukkaan, sillä EBK painoi Nummelassa päälle. Jari Koivulahti pummasi pari kelpo paikkaa ja Dardan Gashi kiskaisi tolppaan. 3-1-maali olisi ollut tikarinisku sydämeen, mutta kävikin toisinpäin. Toni Lehtonen sörkki maalinedushässäkästä NuPS:in tasoituksen, vaikka kukaan ei varmasti voinutkaan sanoa, että kävikö pallo maalissa vai ei. EBK:n pakki pukkasi pallon pois maaliviivan tienoilta, mutta avustava tuomari heilutti lippua maalin merkiksi. BK:n sekopäinen kausi tuskin ansaitsikaan mitään muuta, kuin tällaisen hämärissä olosuhteissa syntyneen ratkaisevan maalin. EBK lamaantui täysin ja jatkossa NuPS oli lähempänä voittomaalia kuin EBK.

-Yhtään kaljakoria ei tarvinnut NuPS:ille luvata, sillä heidän pelaajillaan on sellainen luonne, ettei yksikään joukkue saa sieltä ilmaiseksi pisteitä. Me olemme kokeneet sen monta kertaa. On se kyllä sinänsä jännä juttu, että 22 ottelua pelataan ja kaikki kulminoituu näin vahvasti viimeisen kierroksen tapahtumiin, Laine tokaisi.

 

Uusi aika

Sitten ei muuta hihat ylös ja kohti Kakkosta. Pölyn laskeuduttua sopiikin kysyä, että onko BK valmis Kakkoseen? - Taustavoimien puolesta meillä on asiat suht hyvin. On kakkosvalmentajaa ja maalivahtivalmentajaa sun muuta. Organisaation valmiuden puolesta on vaikea sanoa, koska emme oikein tiedä mitä se Kakkosessa vaatii. Suurin haaste tällä haavaa on se, että saamme pelaajat sitoutumaan. Tällä kaudella ringissä pyöri 30 pelaajaa ja on saanut tulla ja mennä hieman vapaammin. Kakkosessa se ei enää vetele, että harjoitellaan miten sattua. Jos haluaa saada peliaikaa, niin pitää todella olla sitoutunut eikä käydä vain joka toinen kerta harjoituksissa.

-Tulemme ensisijaisesti kysymään tämän kauden pelaajien kiinnostusta ja sitoutumisastetta Kakkosen peleihin, koska he tämän nousun saavuttivat. Ajatellaan enemmänkin niin, että tämä joukkue on nyt Kakkosessa, eikä seura, Laine tähdensi.

Juhani Jäntin eron jälkeen vastuuvalmentajana toiminut Hans Holmqvist on ilmaissut halukkuutensa kakkoskoutsin pestiin, mutta ykköskäskyttäjän paikka on vielä vapaana. Siihen haetaan ensisijaisesti ulkopaikkakuntalaista nimeä. - Tässä on nyt menty kotivetoisilla valmentajilla viime vuodet ja se on ollut tuttua ja turvallista. Pelaajat haluavat ja ehkä vaativatkin toista näkökulmaa. Uuden valmentajan nimi on selvillä kahden viikon sisällä, Laine paljasti.

Toni Suominen

© 2009 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA

 
Sponsors

Aktia

N3M POWER

Fiskars

Colorteam

Celsa steelservice

Etelä-Uusimaa

Fotosto


Reklam / Mainos

webbdesign ADD