|
18.11.2007
BK:lla riemukkaat futispäättäjäiset
(Karjaa) Yli 200 junioria ja lähes sata pelaajien vanhempia ahtautui maanantaina Lärkkullaan, kun BK-46 pisti menneen jalkapallokauden pulkkaan. Sinne sullottiinkin paljon tavaraa, sillä kausi tarjosi seuralle paljon ilonaiheita.
Suurin niistä oli tietenkin edustusjoukkueen pärjääminen kolmosdivarissa, jonka ykköslohkon BK voitti. Nousukarsinnat eivät sitten menneet aivan putkeen, mutta miesjoukkueen menestys oli siitäkin huolimatta makeinta miesmuistiin. Senpä takia ei ollutkaan ihme, että päättäjäisten vetonaulaksi hankittu maalivahti Cesar Cruz sai salin villiksi. Palkintojenjakajaksi tilaisuuteen kutsuttu Kap Verden mies tuupertui raikuvista suosionosoituksista lähes shokkiin, mutta kykeni lopulta hommansa kunnialla hoitamaan.
Junioritoimikunnan puheenjohtaja Juhani Jäntti ei saanut aivan samanlaista vastaanottoa, mutta peilasi silti tyytyväisenä kautta 2007.
-Toiminnassa on ollut mukana 230 junioria, joka ei ole aivan yhtä paljon kuin viime vuonna, mutta hyvä luku silti. Olemme pystyneet tarjoamaan heille hyvän ja halvan harrastuksen ja yrittäneet opettaa jalkapallo-osaamista parhaamme mukaan. Kun mukaan lasketaan miesjoukkue, ikämiesjoukkue, valmentajat, joukkueenjohtajat ja vanhemmat, niin BK-jalkapallossa on vaikuttanut reilusti yli 300 ihmistä, Jäntti laski.
Hän näki edustusjoukkueen pärjäämisen vaikuttaneen positiivisesti koko puljuun.
-Miesjoukkueen menestys ja hieno joukkuehenki on tarttunut kaikkiin muihinkin. Olen nyt itse ollut mukana kymmenen vuotta ja mielestäni yhteistyö ja me-henki jalkapallojaostossa on voimistunut vuosi vuodelta.
-Tätä hyvää fiilistä lisää entisestään tieto siitä, että lämmitettävä tekonurmikenttä valmistuu ensi vuodeksi. Se on luonnollisesti iso juttu BK-futikselle, Jäntti sanoi.
Jäntti jättää junioritoimikunnan vuoden lopussa ja siirtyy miesjoukkueen leipiin valmentaja Jörgen Pindin vasemmaksi kädeksi. Samalla päättyy myös yksi hedelmällinen junioriaikakausi, kun vuonna -91 syntyneiden poikajoukkue pistetään jäihin. BK Parma nimellä tunnettu lahjakas ryhmä niitti tulosta piirin korkeimmalla sarjatasolla ja useissa eri turnauksissa. Joukkue seilasi BK:n lippulaivana silloin, kun miesjoukkue vielä rämpi nelosdivarissa. Mutta aika aikaansa kutakin. Viimeiseksi jääneellä kaudellaan BK:n -91:set sijoittuivat aluesarjassa keväällä viidenneksi ja syksyllä neljänneksi.
-Se oli ehkä tasapainoisin suoritus mitä olemme näiden kymmenen kauden aikana tehneet. Ne ketkä haluavat jatkaa jalkapallon pelaamista siirtyvät nyt miesjoukkueen rinkiin, Jäntti totesi.
Päättäjäisissä kaikki aktiivit saivat pokaalin, mutta Jäntin mukaan se ei ole suurin palkinto tästä savotasta.
-Tässä on kyse nuorista pojista ja tytöistä, jotka oppivat kunnioittamaan ja suvaitsemaan toisia ja tekemään ryhmätyötä kaikkien kanssa. Tulevaisuudessa haasteena on jatkaa tällä polulla kävelemistä, hän sanoi.
Päättäjäisissä palkitut:
- Fair Play, G 9: Richard Wikgren.
- E 10: Nicholas Mavrostomos.
- E 11: Linus Nyberg.
- D 12: Roger Alexander.
- D 13: Mikael Kuusela.
- C 14-15: Jonas Österlund.
- B 16: Robert von Frenckell.
- Tytöt -96: Fanny Nyman.
- Tytöt -92: Maria Nylund.
- Chappe Svennbladin kiertopalkinto: Teo Takala.
- Greger Wessbergin kiertopalkinto: Mika Polvinen.
- Karjaan kaupungin kiertopalkinto: Robert Lönnberg.
- Jörgen Pindin tekniikkapalkinto: Jesse Andersson.
- Vuoden maalivahti: Oscar Udd.
- Juniorijaoston kiertopalkinto: Frans Lönngren ja William Johnsson.
- Vuoden tyttöpelaaja: Amelie Lignell.
- Patrik Hendrenin kiertopalkinto: Jenny Bergholm.
- Joukkueen paras pelaaja -kiertopalkinto: Jenna Leinonen.
- Kehittynein pelaaja: Sofia Lappalainen -ts-
© 2007 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
|