03.10.2007

BK:lle katkera karsintatappio

Kova pala nieltäväksi

(Karjaa) Joidenkin valistuneiden mielipiteiden mukaan ruokaa pitäisi pureskella 30 kertaa, jotta elimistö käsittelisi sen mahdollisimman tasapainoisella tavalla. BK-46 voi pureskella ensimmäistä Kakkosen nousukarsintaottelua vaikka tuhat kertaa, mutta tulos ei meinaa silti mennä kurkusta alas.

PK Keski-Uusimaa ryösti Karjaalta heppoiset kolme pinnaa, kun se voitti BK:n lauantaina 0-1 (0-1).

BK:lla oli kaikki avaimet ottaa pelistä vähintään piste, mutta tilanteiden vieminen loppuun oli vaikeaa ja PKKU kuittasi halpaakin halvemman maalin. Vaikka mahdollisuudet sarjanousuun ovat edelleen olemassa, niin turha tappio mutkistaa asioita.

BK kehitteli jo ensimmäisen 12 minuutin aikana kolme varteenotettavaa tilannetta. Ensin Fredrik Jakobsson löysi keskityksellään Cassianon maalin edestä, mutta tämän pusku laskeutui yläriman päälle.

Jakobsson oli todellinen maanvaiva PKKU:n puolustukselle ja myös seuraava tilanne lähti hänen lapikkaastaan oikealta laidalta. Lucas Mondino ehti palloon ensimmäisenä, mutta ohjaus viuhui ohi. Minuutin päästä Jakobsson kaivoi itselleen tilaa vasemmalta puolelta ja keskitys löysi taas kohteensa. Viimeistely jätti kuitenkin jälleen toivomisen varaan, vaikka Roni Lindroos joutuikin puskemaan ahtaasta raosta.

 

Töpseli seinään ja pois

BK:lla oli homma täysin hanskassa, kunnes 20 minuutilla PK Keski-Uusimaa iski aivan puskista. Antti Konkarin 25 metristä sutaisema veto vaikutti enemmän “pitkä päätyyn ja vaihtoon”-ratkaisulta, mutta BK-molari Cesar Cruz imuroi löysän kudin verkkoon. Se oli muuten niin mainion kauden pelanneelta Cruzilta jo toinen samankaltainen möhläys lyhyen ajan sisään, mutta tämä hörppäisy maksoi jo kovemman hinnan kuin taannoisessa Allianssi-pelissä.

BK:n tasaisesti kiskoilla liikkunut juna karahti takaiskun jälkeen välittömästi pois raiteilta ja vieraat saivat otteen pelistä. PKKU ei enää antanut BK:n mellastaa nopeissa hyökkäyksissä ja BK:lla ei vain tuntunut olevan sitä samaa draivia kuin ottelun alussa.

Olikin paradoksaalista, että BK sai lopulta kiittää Cruzia siitä, että taukolukemat olivat vain 0-1. Kap Verden mies venytti ensin Tommi Peltosen sähäkän kaukokudin kiinni nurkasta ja otti vielä pari minuuttia ennen taukoa pilkun pois. Alexis Gädda hidasti Antti Aution matkantekoa boksissa juuri sen verran, että Autio ajautui vetohetkellä epätasapainoon ja pallo toimitettiin pilkulle. Cruz aavisti Kimmo Tuomen aikeet oikein ja liimasi pallon vasemmasta alakulmasta.

Se oli Cruzille suurenmoista balsamia haavoille ja BK marssi koppiin pienen toivonkipinän kanssa.

 

Hellettä ja hässäkkää

Mondino testasi heti toisen puoliskon alkajaisiksi PKKU-kassari Timo Aaltosen hoksottimia ja ne toimivat hyvin. Aaltonen tippasi Mondinon tulisen kudin riman alta kulmaksi. Sen jälkeen isännillä olikin vaikea edetä kunnon tilanteisiin.

Pelikellon tikittäessä kiiruusti eteenpäin alkoi BK hakea ratkaisevia syöttöjä liian nopeasti ja seurauksena oli joukko helppoja palloja PKKU:n alakerralle. Kun BK sitten aika ajoin pääsi juoksemaan nopeisiin hyökkäyksiin, petti pelaajien pelisilmä pahemman kerran. Kun olisi pitänyt syöttää, alettiin leipomaan ja kun olisi voinut ottaa pari askelta ja edetä vetopaikkaan, niin ruokittiin harakoita.

BK:n pyrkiessä nostamaan joukkoja ylöspäin, aukeni PKKU:lle muutamia paikkoja, mutta Cruzin oikea-aikaiset vastaantulot pelastivat karjaalaiset pulasta. Käämit alkoivat viimeisen kymmenen minuutin aikana kuumentua, kun PKKU ärsytti ajanpeluullaan ja BK-pelaajat yrittivät kaikin keinoin saada palloa itselleen.

BK olisi voinut ansaita enemmänkin kortteja joistakin villeistä taklauksista, mutta lopulta se taisi olla PKKU, joka selvisi sopasta säikähdyksellä.

Pari minuuttia ennen loppua BK sahasi mallikkaan kuvion, jonka päätteeksi Cassiano pääsi antamaan matalan keskityksen maalille. Mondino saapui paraatipaikalle siirtämään palloa verkkoon, mutta kompuroi ratkaisevalla hetkellä puolustajan kanssa. Pilkkua ei epäselvästä tilanteesta kuitenkaan vihelletty.

Hetken päästä tasoitus oli lähempänä kuin koskaan ennen aikaisemmin, mutta Mondinon laaki kilahti tolppaan. Ylös nostettu Cruz riplaili vielä lopussa boksiin ja pallo näytti hässäkän keskellä osuvan PKKU-laisen käteen, mutta pillin mokoma ei soinut.

 

Katkera kalkki

Tappio oli BK:lle katkeraa kalkkia. PK Keski-Uusimaa ei ollut mikään hääppöinen jengi, vaan BK oli ykköslohkossa voittanut pahempiakin porukoita. Senpä takia ottelun ainoan maalin syntytapa ottaakin luonnon päälle. Cruz kyllä korjasi tilanteen jopa omaksi edukseen, mutta halpa mikä halpa.

Toisessa päässä BK teki sitä mitä se on koko kauden tehnyt eli tuhlasi paikkoja. Näissä peleissä moiseen ei vain ole varaa. PKKU:n pelaajat olivat läpi pelin toistensa kurkussa kiinni, kun keskikenttä sätti puolustusta ja alakerrasta muistutettiin missä se pallo ylipäänsä menetettiin.

Lopussa myös BK:n sisällä menivät hermot joukkuetoveriin, mutta se on tavallaan luonnollista, kun jahdataan tasoitusta ja adrenaliinit sun muut pörräävät. Jakobssonin vihainen reaktio vaihtoon joutumiselle ei puolestaan mennyt jakeluun, vaikka päätös ottaa kärkimies tappiotilanteessa pois olikin outo.

Toisessa karsintapelissä HIFK voitti Åbo IFK:n puhtaasti 3-0. Näin ollen BK on lauantaina kovassa paikassa, kun se matkaa ÅIFK:n vieraaksi Turkuun. Sieltä pitäisi raapia ainakin piste ja mieluiten voitto.

ÅIFK ei saanut HIFK-pelistä mitään mairittelevia arvioita, mutta nimekäs joukkue on varmasti tulistunut selvän tappion jälkeen

 

Toni Suominen

© 2007 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA

 
Sponsors

Aktia

N3M POWER

Fiskars

Colorteam

Celsa steelservice

Etelä-Uusimaa

Fotosto


Reklam / Mainos

webbdesign ADD