12.09.2007

BK sinnittelee lohkoykkösenä

Hapanta ja makeaa

(Karjaa) BK-46 hairahtui oikeaoppisuuden polulta, mutta löysi nopeasti takaisin kaidalle tielle. Jalkapallon kolmosen ykköslohkon piikkipaikkaa varjeleva BK koki pelin hienoudet ja karmeudet kahden päivän sisään.

Lauantaina BK möhli Nurmijärvellä NJS:n vieraana 3-3 (1-1)-tasapelin, mutta otti vahingon takaisin maanantain kotiottelussa Nummelan Palloseuraa vastaan. Se peli päättyi emerituslukemiin 6-0 (3-0).

BK:lla on nyt neljän pinnan kaula kakkosena olevaan Hikkeniin, joka teki omat möhlintänsä Pöxyjä vastaan. Allianssi ja Honka 2 ovat nekin vielä tappelussa mukana, kun jäljellä on vain pari hassua peliä.

 

Nokkosia Nurmijärveltä

NJS:llä on vielä tekemistä sarjapaikkansa kanssa, joten sopi odottaa, että se tulisi olemaan kotikentällään pulmallinen vastus. BK aiheutti suurimmat pulmat kuitenkin ihan itse, kun se heitti jo taskussa olleen voiton kaivoon.

Debyyttinsä tehnyt argentiinalaisnuorukainen Lucas Mondino veivasi BK:n 0-1-johtoon ja Cassiano tekaisi 1-2-maalin pilkulta. Samassa yhteydessä NJS:ltä ajettiin pelaaja pellolle. Kotijoukkue onnistui silti tasoittamaan vapaapotkusta, jossa BK:n muuri väistyi armeliaasti pallon tieltä.

Mondino teki kymmenen minuuttia ennen loppua 2-3 ja sen olisi jo pitänyt riittää. Mutta Cassianon riplailu lisäajalla omassa boksissa oli turmiollinen temppu, kun brassilta otettiin karkki pois ja tämä joutui kampittamaan NJS-pelaajan. Pilkulta peli tasoihin ja BK:ssa nähtiin punaista. Mondinon lisäksi pelissä debytoi B-juniori Jonathan Jäntti, joka korvasi maalissa pelikieltoa kärsineen Cesar Cruzin.

 

Neilikoita Nummelaan

NuPS:ia vastaan oli sitten toinen ääni kellossa. BK:lla oli hirveä vimma ponnahtaa takaisin jaloilleen Nurmijärven kokemusten jälkeen, kun taas sarjapaikkaansa viime kierroksella varmistellut NuPS tuli vain ihailemaan maisemia.

Fredrik Jakobsson teki avausmaalin jo kolmannella minuutilla, kun hän puski juonikkaasti Cassianon kulmapotkun reppuun. Mondino ehti vakuuttaa kotiyleisön 25 minuutin hyrskynmyrskyn aikana, kun hän loi sekä itselleen että muille tekopaikkoja.

Joakim Pihlström tuhlasi yhden syötön sivuverkkoon ja Jakobsson pukkasi yhden Mondinon namukeskityksen rimaan, jonka jälkeen Roni Lindroos täräytti kahdesta metristä pallon pöpelikköön.

Törsäilyyn oli tällä kertaa varaa. Cassiano monotti yhdeksännellä minuutilla vapaapotkusta 2-0 varsin halvalla tyylillä. Tilanteessa NuPS:in muuri, maalivahti ja ehkä jopa maalikin olivat väärässä paikassa. 18 minuutilla Mondino kääntyi 16 rajalla ja latasi väkevän kudin takanurkkaan.

NuPS oli kuin koira, jota BK haukotellen talutti pitkin puistoa ja heitti välillä keppiä haettavaksi. NuPS haki keppiä lähinnä kaukoyrityksillä, jotka eivät saaneet tolppien väliin palannutta Cruzia tutisemaan.

Ainoa jobinposti BK:lle tuli puolen tunnin tietämillä, kun Cruz vahingossa tyrmäsi Mathias Holmqvistin hämärän rajamaille. Holmqvist kuskattiin sairaalaan ja hyvin pelanneen laitapakin esiintyminen seuraavassa pelissä on epävarmaa.

Toisella puoliajalla vieraat heittivät homman aivan läskiksi. Puolustuksessa pidettiin yhtä hyvää huolta pallosta kuin poikamieskodissa tiskeistä ja BK rokotti armotta.

54 minuutilla Jakobsson koukki pallon pois alimmalta mieheltä, mutta matkanteko tyssäsi kaadon suorittaneeseen veskariin. Siitä pilkku ja Cassianolle toinen maali. Vartin kuluttua viimeinen mies törttöili taas pallon Jakobssonille ja tällä kertaa hän painoi loppuun asti.

Ja ei muuta kuin kerta kiellon päälle, viisi minuuttia ennen loppua Jakobsson jälleen läpi ja hattutemppu. Mukavaa oli lisäksi se, että pätevästä -91:sten joukkueesta kentälle pääsivät Frans Lindholm ja Lirim Bushi.

Kyseessä oli BK:n viimeinen kotipeli tällä kaudella. Joukkuetta saattaa kahden vieraspelin jälkeen odottaa juhlallinen vastaanotto, sillä nousukarsintoihin pääsy on omissa käsissä.

Jos BK voittaa Allianssin ja PMP:n vieraissa, niin homma on pläkki. Se on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä Allianssilla saattaa vielä olla kovatkin panokset pöydällä ja PMP ei viimeisessä kotipelissään jakele almuja. Parhaassa tapauksessa yksikin voitto saattaa silti riittää. BK kohtaa Allianssin ensi tiistaina.

Toni Suominen

© 2007 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA

 
Sponsors

Aktia

N3M POWER

Fiskars

Colorteam

Celsa steelservice

Etelä-Uusimaa

Fotosto


Reklam / Mainos

webbdesign ADD