05.08.2007

BK vei kärkikamppailun

Nopeaa työtä

(Karjaa) Samoihin aikoihin kun Rolling Stones veti stadikalla viimeisiään, osoitettiin myös Karjaan pallokentällä, ettei vierivä kivi sammaloidu. Tai toisin sanoen, ettei nokka kauan tuhise.

BK-46:lla kesti tasan kaksitoista minuuttia Etelä-Espoon Pallon nokan niistämiseen, kun joukkueet kohtasivat jalkapallon kolmosen ykköslohkon kärkinahinassa keskiviikkona. Ripeään tahtiin kaikki maalinsa latonut BK voitti pelin 3-1 (3-0).

Näin kaksikko on taas tasapisteissä piikkipaikalla.

BK toi pöytään uuden brassipelaajan, kun Marcelo Ribeiro korvasi pelikiellossa olleen Cassianon. Ribeiro iski kyntensä välittömästi paistin kimppuun, vauhdittaen BK:n avausjakson tulitusta.

Kotijoukkue hallitsi tapahtumia mielin määrin, mutta viimeistely-yritykset jättivät kaikessa ponnettomuudessaan pitkään toivomisen varaa. Tai pitkään ja pitkään, kun jo vartin kohdalla läsähti.

Roni Lindroos löysi Robin Karlssonin 16 rajan tietämiltä, mutta tämän potkaisu epäonnistui pahemman kerran. Pallo kuitenkin lipui täysin vapaana päivystäneelle Ribeirolle, jonka matala kuti upposi verkkoon.

 

Harvinaista herkkua

BK oli avausjaksolla kuin Korkeasaaren riemastunut kameli ja EsPa poloinen aasi. EsPa ei saanut peliin minkäänlaista otetta, kun aktiivisesti toiminut BK-koostumus tukki kaikki reitit. Lisäksi vieraat antoivat BK:n kävellä keskitys-ja vetopaikoille, ennen kuin puolustaminen alkoi kiinnostaa.

Ribeiro riplaili 23 minuutilla itsensä tekopaikkaan boksin sisälle ja miehekäs kuti viuhui vain hiukan yli etuylänurkasta. Kaksi minuuttia myöhemmin oli jälleen juhlan aika, vaikka itse juhlakalu ei ole tottunut näissä pirskeissä viihtymään. Vasen laitapakki Johan Westerlund karautti syvälle katkaisemaan EsPa:n hyökkäykseen lähdön ja parkkeerasi sitten maalin eteen. Ribeiron kiva pikku chippi ei houkutellut muita ottajia kuin Westerlundin ja tämä puski ensimmäisen maalinsa tällä sarjatasolla. Tuuletukset olivat totta kai sen mukaiset.

EsPa:n puolustaminen oli kelvotonta, eikä aikakaan kun taas kolisi. Toppari Karri Järvelinin pusku suuntautui kohti omaa maalia ja Fredrik Jakobsson ampaisi läpiajoon. Vastaan tullut EsPa-molari Ville-Pekka Männikkö näki parhaimmaksi repiä Jakobsson nurin ja seuranneen pilkun pussitti Hassan Bouktouf.

Kahdentoista minuutin hulina oli tuottanut 3-0-lukemat ja tunnelma oli riehakas. Loppupuoliskon aikana ei enää ihmeitä nähty.

BK veti toisella jaksolla liinat kiinni ja EsPa pääsi väkertämään omaa peliään. BK:n puolustaminen oli kuitenkin taattua luokkaa eikä espoolaisten pörrääminen johtanut sen kummallisempiin tuloksiin. Lukuun ottamatta 74 minuutin tapahtumia. Tuolloin EsPa teki ainokaisen maalinsa ja vieläpä melko komean sellaisen. Mainio vapaapotkukuvio päättyi Toni Heiniön ohjaukseen maalin edestä. Siihen se sitten jäikin, sillä BK:lla ei ollut jatkossa suurempia ongelmia puolustaa johtoaan.

 

Hyvää ja huonoa

BK:n ensimmäisen puoliajan peli oli priimaa ja buenoa. Pallo liikkui ja pelaajat olivat sähäkällä tuulella. Jäntevän hyökkäyspelin vastapainoksi BK:lta löytyi myös kärsivällisempi vaihde, jossa palloa liikuteltiin kaikessa rauhassa omassa päässä. Toinen puolisko oli jopa liiallista oman maalin varjelua, mutta käyhän se noinkin.

Puolustuspeli palasi EBK-ottelun mahalaskun jälkeen uomiinsa ja EsPa:lla oli tukalat oltavat.

Vierailija ei jättänyt itsestään kovin mairittelevaa kuvaa, sillä sen verran jäässä lohkokärki oli. Syöttöpeli oli laadutonta ja puolustuspäässä laiskoteltiin. Vasta toisella jaksolla peliin tuli jonkinlaista yritystä, mutta silloin oli liian myöhäistä.

Ribeiro vaikuttaa käyttökelpoiselta kaverilta, vaikka otteet tarvitsevatkin vielä viilaamista. Hyvää oivallusta saattoi seurata oudoksuttava ratkaisu tai turhan itsekäs pelaaminen. Paljon käsiään käyttänyt brassi sai myös kiittää kiltillä päällä ollutta tuomaria siitä, ettei kaikesta repimisestä tullut lappua.

Topparipari Martin Pråhl - Alexis Gädda oli silkkaa terästä. Gädda joutui tosin jättämään kentän 64 minuutilla, kun Ousman Bojang tärähti jo valmiiksi kipeään kylkeen. Urheasti itsensä likoon laittava Gädda ei tunnetusti “pikkuvammoista” purnaa, mutta viimeisin kolahdus saattaa pitää tärkeän tsempparin sivussa pidempään.

BK:sta voi myös mainita viimeisen kympin pelanneen Otto Enbergin, jonka lätkätaklaukset ilahduttivat sikakatsomoa. EsPa:n ykkönen oli tomera laitapakki Justus Hollo, jonka yrittävä esimerkki ei muille kelvannut.

BK kohtaa tiistain haastavassa vieraspelissä Pöxyt. Poissa ovat tuolloin ainakin Gädda, käsipalloon jatkossa keskittyvä Karlsson ja reissun päällä oleva Jakobsson.

Toni Suominen

© 2007 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA

 
Sponsors

Aktia

N3M POWER

Fiskars

Colorteam

Celsa steelservice

Etelä-Uusimaa

Fotosto


Reklam / Mainos

webbdesign ADD