27.05.2007

BK puristi voiton

Joskus kahvipöydässä ei vain ole mitään juteltavaa. Mitään ei ole tapahtunut ja missään ei olla käyty. BK-46 ja FC Lohja istuskelivat keskiviikkona kahvit ja pullat kourassa, mutta juttu ei luistanut.

Jalkapallon kolmosen hörppäily päättyi vaisun pelailun jälkeen BK:n 2-0 (0-0)-voittoon. Hyvä puoli asiassa on se, että BK jatkaa tuloksellisesti pirteää alkukauttaan. Se ei ole hävinnyt peliäkään ja viidessä pelissä omiin on lurahtanut vain kaksi maalia.

FC Lohjasta ei ollut rumentamaan BK:n maalieroa, sillä Lohjan kakkosporukka on keskittynyt rumentamaan omia tilastoja. Hämärässä muistilokerossa on surullisen kuuluisa 15-1-tappio Allianssille. Joukkue ei ehkä ihan niin huono kuitenkaan ole, mutta ilman LoPa-apuja FC Lohja näyttää tuomitulta käymään miekkailua sarjapaikkansa puolesta.

BK:lla ei näillä näkymin huolta moisesta ole, sillä peli kulkee hienosti. Ehkä vähän liiankin hienosti, sillä karjaalaiset ovat pelanneet hivenen yläkanttiin. Toisaalta voisi sanoa, että kauden alla pidetyt hehkutuspuheet pitävät kutinsa, mutta materiaalin riittävyys ja joukkueen iskukyky muutenkin olivat arvoituksia. Tästä porskuttamisesta kannattaa nauttia niin pitkään kuin mahdollista.

 

Kolme pistettä ja kotiin

Keskiviikon kamppailun ensimmäisellä puoliajalla oli suo siellä ja vetelä täällä. BK nahisteli vastatuuleen ja vasta-aurinkoon ja vasta-kaikkeen, kun FC Lohja nahisteli muuten vain. Vieraat pelottelivat muutamalla pistohyökkäyksellä, mutta BK selvitti lohjalaisrimpuilut varsin vaivatta.

Herkimmät hetket elettiin siinä vaiheessa, kun FC Lohjan puolustajapelaaja puski paremman puutteessa pallon oman maalin tolppaan ja siitä se kieri veskari Aki Forsmanin syliin. Se oli avausjakson paras paikka, jos ei oteta huomioon kotisohvaa.

Toisella puoliskolla tapahtui jo enemmän. Robin Karlsson maustoi peliä 53 minuutilla tekemällään soolomaalilla. Hän tanssahteli neljän lohjalaispelurin ohi ja sijoitti pallon ohi Forsmanin. Karlssonilla tuntuu olevan silmää vähän fiineimmille osumille, sillä hän herkutteli jo Hikkeniä vastaan.

BK sai myötätuulen avustuksella paremman otteen pelistä ja avausjaksoa parempi laitojen käyttö mahdollisti kokonaisvaltaisen vyörytyksen kohti FC Lohjan maalia. Roni Lindroos lähetti 64 minuutilla kulmapotkun etutolpalle ja siellä seissyt epäonnen lohjalaissoturi ohjasi pallon päällään verkkoon.

BK:lle siis kolme pistettä ja periaatteessa silloin voi vähät välittää muusta. Siitä on kuitenkin välitettävä, että Fredrik Jakobsson ja Alexis Gädda ovat vammojen runtelemia. Jakobssonin takareisi on häirinnyt jo jonkin aikaa ja nytkin mies raahautui penkin puolelle. Gädda sai jo avausjaksolla kovan taklauksen koivilleen ja myös hän valui sivuun.

Pikahälytyksen peliin saanut B-junnu Mikael Heinonen korvasi Jakobssonin ja ehti lyhyessä ajassa väläyttää pelisilmäänsä. FC Lohjan ykkösnimi oli veskari Forsman, joka valppailla toimillaan hätisti useaan otteeseen BK:n pois tilanteista.

BK kohtaa torstain hankalassa vieraspelissä Honka 2:n ja tuolloin olisi toivottavaa, että avainpelaajistoon kuuluvat jäsenet olisivat käytettävissä.

Toni Suominen

© 2007 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA

 
Sponsors

Aktia

N3M POWER

Fiskars

Colorteam

Celsa steelservice

Etelä-Uusimaa

Fotosto


Reklam / Mainos

webbdesign ADD