|
29.04.2007
BK:lla maaliton avaus
Häsläystä hiekalla
(Karjaa) Hiekka on melko hienojakoinen ja tasarakeinen maalaji, joka on syntynyt kivilajien rapautumisesta. Se soveltuu hienosti vaikkapa kakkujen tekemiseen, mutta alustana jalkapallon pelaamiselle hiekka on kelvoton korvike nurmelle. Tämän asian pystyi todistamaan viime keskiviikkona Karjaalla, jossa BK-46 ja Espoon EBK avasivat kolmosdivarikautensa tunkkaisella 0-0-tasapelillä.
Melkoiseksi nuhjaukseksi muokkautunut peli valui etenkin BK:n kannalta hiekkaan, kun se ei pystynyt hyödyntämään EBK:n miesvajausta toisella puoliajalla.
Kotijoukkue sai tosin ensihetkillä kiittää onneaan, ettei EBK hyödyntänyt omia paikkojaan. BK:n puolustuslinja hajosi jo viidennellä minuutilla käsiin ja espoolaisten maaliruisku Heikki Poola kirmasi karkuun. Poola olisi ehtinyt käymään vaikka kahvikupposella läpiajonsa ohessa, mutta kaiken ajan käytettyään mies suti pallon lopulta kokonaan ohi.
Vain viisi minuuttia lisää ja iki-EBK repi jälleen eroon hakoteillä seilanneesta BK-linjasta. Tällä kertaa toppari Alexis Gädda juoksi miehen kiinni ja taklasi pilkkutuomiota uhaten pallon pois jaloista.
Parranpärinää paitsiomaalista
BK ruuvasi takalinjansa jatkossa kuntoon eikä EBK enää yhtä vaarallisesti hätyytellyt. Vieraat tosin etenivät santasoossin seassa huomattavasti sukkelammin kuin BK, jolla oli yhdessä vaiheessa vaikeuksia päästä omalta alueelta pois.
Fredrik Jakobssonin 16 minuutilla liipaistu veto oli pitkään ainoa asia mitä BK:lla oli hyökkäyspelistään esittää. Karjaalaiset kaipasivat kipeästi pelillistä johtajaa keskikentälle, josta puuttui muun muassa rakentavaan rooliin ajateltu Vinh Tram. Ville Sirviö ja Mathias Holmqvist raapivat kyllä irtopalloista minkä kerkesivät, mutta jouhevaan ylöspäin pelaamiseen eivät heidän rahkeensa riittäneet.
BK:n parhaimmat tilanteenpoikaset syntyivätkin lähinnä erikoistilanteista, joista pallot pomppivat kuitenkin lopuksi EBK-molari Daniele D’Ambrosion hyppysiin.
BK intoutui vasta avausjakson lopussa. Sirviö pääsi ensin sörkkimään palloa lähietäisyydeltä, mutta ponneton kuti kimmahti D’Ambrosion sinänsä komeasti saksanneisiin jalkoihin.
Pitkillä ja tarkoilla avauspotkuillaan vakuuttanut BK-molari Cesar Cruz vapautti uljaalla ulospotkullaan Jakobssonin puoliksi läpi, mutta tämäkin veto jäi suutariksi.
Kinkkisin tilanne nähtiin kuitenkin hetki ennen taukoa. Syöttöyritys linjan taakse osui EBK-topparin päähän ja pallo kulkeutui kärkkyneen Jakobssonin jalkaan ja siitä maaliin. Avustava tuomari heilutti kuitenkin iloisesti lippuaan paitsion merkiksi ja siitähän karjaalaisyleisö kilahti. BK kyllä juoksi läpi ottelun hanakasti paitsioon, mutta näytti siltä, että tässä tilanteessa haukuttiin väärää puuta.
Yskivää ylivoimaa
Toinen jakso vanheni viisi minuuttia, kun BK:lle ojennettiin auttavaa kättä. EBK menetti pallon riskialttiilla alueella ja Joakim Pihlström pelasi pallon läpi yrittäneelle Jakobssonille. Espoolaispakki Jaakko Junnila nappasi Jakobssonin paidasta vanhan kunnon naftaliiniotteen ja päivän tuomari sai yhden harvoista asioista kohdalleen, kun hän osoitti alimpana miehenä rimpuilleelle Junnilalle punaista.
BK:lla oli nyt kortit kädessään, mutta pakka oli valitettavan sekaisin. Hiekkakenttä ei ylipäätään sallinut mitään fiiniä pyörittelyä miesylivoimalla, mutta BK:lla ei edes ollut suurta yritystä sen suuntaan. Pallo roiskaistiin pikaisesti kärkeen, jossa Samuli Nousiaisen johdolla varmasti luutinut EBK-puolustus tukki menoreitit. Jakobsson, Roni Lindroos ja Pihlström kurkkivat kyllä lupaavan näköisissä asemissa, mutta livahtivat joko paitsioon tai odottivat turhaan hyviä syöttöjä.
EBK pääsi alivoimaisena liian helpolla ja piti BK:nkin alakerran varpaillaan, kun Poolalla oli koko ajan jotain metkuja mielessä.
Tasapeli tyydyttänee loppupeleissä kumpaakin joukkuetta.. EBK olisi voinut Poolan toimesta tehdä maalin, kun taas BK:ta jäi kismittämään Jakobssonin hylätty osuma ja ylivoiman hukkaaminen.
Hiekkakentällä ei ihmeitä tehdä ja suurin osa pelistä olikin sinne tänne potkimista. BK:lta Cruz väläytti jo tiedossa olleita taitoja tolppien välissä ja Kap Verden mieheen BK voi huoletta luottaa.
B-junnu Christoffer Malmberg hoiti oikean pakin tonttinsa erinomaisesti ja topparipari Martin Pråhl-Gädda ryhdistäytyi alun uinailun jälkeen.
Jakobssonilla on kärjessä virtaa ja kunhan yhteispeliä päästään hiomaan nurmipeleihin, niin eiköhän verkko veny.
BK kohtaa ensi perjantaina vieraspelissä Espoon Pallon, joka avasi kautensa hyvällä voitolla Espoo 2:sta.
Toni Suominen
© 2007 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
|